Kun ensimmäisen kerran kohtasin ajatuksen asiantuntijakirjoituksen laatimisesta, minulla oli tasan kaksi ajatusta. Minulla ei ole mitään sanottavaa ja pelkkä ajatuskin jännittää, ellei jopa hirvitä.
Viisi vuotta myöhemmin kysyin tätä samaa asiaa satapäiseltä joukolta eri alojen asiantuntijoita. Olin itse kouluttamassa järjestötovereitani korkeakoulutettujen ja urasuuntautuneiden äitien Mothers in Business (MiB) -verkoston webinaarissa.
Kokemukset olivat hyvin samansuuntaisia kuin omani.
Ilokseni voin todeta, että kirjoittamisesta voi tulla rakas osa omaa työtä myös paatuneimmallekin jännittäjälle ja itsensä kyseenalaistajalle. On kuitenkin hyvä huomata, ettei kirjoittaminen tällöinkään ole pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan kirjoitusprosessi voi olla täynnä tunteiden vuoristorataa.
Jännityksen kanssa oppii elämään
Työskentelen politiikan tutkijana ja olen kirjoittanut useita suurelle yleisölle suunnattuja kirjoituksia vaalikampanjointiin ja ilmastoasenteisiin liittyen.
Ensimmäisen kerran, kun kirjoitukseni julkaistiin ison sanomalehden vieraskynäpalstalla, koin julkaisua odottaessa pienimuotoisen hermoromahduksen ja nukuin useamman levottoman yön.
Kirjoitus, josta olin ollut alun perin ylpeä, muuttui mielessäni yhtäkkiä typeräksi, ja minun ja kollegani esittämä pääargumentti suorastaan paikkaansa pitämättömäksi. Olin myös varma, että joku laatii kirjoitukselle vastineen, jossa hän alleviivaa kuinka idiootteja olimmekaan.
Tämä ei ollut viimeinen kerta, kun jännitän. Yhä, noin 30 kirjoitusta myöhemmin jännitys on läsnä aina uudelleen.
Jännittäminen on kuitenkin helpottanut. Siitä on tullut hallitumpaa ja helpommin käsiteltävää.
Olen myös hyväksynyt, että sen että jännitän. Minua itselleni tärkeät, työhön liittyvät asiat jännittävät, ja se on osa elämää(ni).
Julkinen kirjoittaminen on oman mukavuusalueen ulkopuolelle asettumista
Viestini kanssajännittäjille on ehkä jopa hieman kliseisesti, että sinun pitää päättää annatko oman jännityksesi estää sinua tekemästä asioita, joita haluat saavuttaa.
Jännityksen selättämiselle ei ole vippaskonsteja. Pidän epätodennäköisenä, joku päivä sinua ei yhtäkkiä enää jännittäisikään ja olisit vihdoin ”valmis”.
Itse olen ollut sen verran onnellisessa asemassa, että olen saanut kannustusta ja rohkaisua vanhemmilta kollegoiltani. Jos vain mahdollista, pyydä kommentteja ja sparrailuapua muilta.
Harkitse myös vakavasti yhdessä kirjoittamista samoista asioista kiinnostuneen henkilön kanssa. Sen lisäksi, että se tuo turvaa, yhdessä kirjoittaminen on kaikin tavoin antoisaa!
Kaikilla asiantuntijoilla on jotakin sanottavaa
Jännittäminen nivoutuu usein yhteen oman asiantuntijuuden kyseenalaistamisen kanssa. Jokaisella asiantuntijalla on kuitenkin välttämättä sellaista tietoa ja ennen kaikkea näkemyksiä, joista syntyy kirjoitus, jos toinenkin.
Kannattaa myös huomata, ettei kirjoituksen aiheen tarvitse olla maailmaa mullistava idea, jonka suuntaistakaan kukaan ei ole koskaan aiemmin ajatellut.
Omasta mielestä hyvinkin simppelit, lähes itsestäänselvyydeltä tuntuvat ajatukset ovat suurelle osalle ihmisistä uutisia. Omalle asiantuntijuudelle ja tiedolle nimittäin sokeutuu helposti.
Itseä voi myös mietityttää, kiinnostaako ketään. Sekin selviää oikeastaan vain kokeilemalla. Todennäköisesti jokainen vankalle asiantuntemukselle perustuva teksti löytää oman lukijakuntansa, vaikkei se sen suurempia massoja puhuttelisikaan.
Esimerkiksi itse olen kirjoittanut blogitekstin, jossa vertailin eurooppalaisia vaalijärjestelmiä. Onkohan tässä mitään järkeä, lukeeko näitä kukaan, muistan miettineeni blogia julkaistessani.
Mutta kappas, puoli vuotta myöhemmin blogini googlaamalla löytänyt toimittaja soitti minulle: ”Juuri tätä tietoa olen etsinyt, enkä ole löytänyt sitä mistään muualta.” Ja näin blogin pohjalta syntyi koko sivun juttu, jota varten minua myös haastateltiin ja taulukostani luotiin upea visualisointi.
Juttu tuli ulos useissa Uutissuomalaisen sanomalehdissä ja tavoitti melkoisen joukon ihmisiä.
Kirjoittaminen ottaa, mutta ennen kaikkea antaa
Kirjoittaminen on taatusti aiheuttanut minulle paljon tuskaa ja itseni kyseenalaistamista, mutta silti tekstejä on syntynyt toisensa perään ilman sen kummempaa ulkoista pakkoa.
Lyhyillä ja hyvin mietityillä kolumneilla ja blogeilla tietoa voi välittää aivan toisella tavalla kuin vaikka laatimalla 70-sivuisen raportin, strategian tai vuosikertomuksen.
Kirjoittaminen hyödyttää myös omaa asiantuntijuutta. Kirjoitus- ja argumentointitaitoni – oikeastaan koko ajatteluni – ovat kehittyneet suuresti. Saamani palaute ja uudet näkökulmat ovat niin ikään vieneet minua eteenpäin.
Kirjoittamisen myötä olen voinut tehdä oman asiantuntijuuteni näkyväksi ja toisinaan olenkin saanut erilaisia mielenkiintoisia yhteydenottoja. Välillä taas kirjoituksista ei juuri saa vastakaikua eikä niiden lukukerroista jää itselle mitään jälkeä. Silloin ajattelen, että ainakin cv:ni karttuu ja minulla on näyttöjä kirjoitus- ja viestintätaidoistani tulevaisuutta silmällä pitäen.
Kaipaatko lisää varmuutta asiantuntijablogin kirjoittamiseen? Tule Askeleet asiantuntijablogiin -verkkokurssille, niin saat parhaat vinkit aina blogin perustan suunnittelusta ideointiin ja tekstin tuottamisesta sen viimeistelyyn.
Kirjoittaja Annu Perälä työskentelee parhaillaan projektitutkijana Vaasan yliopiston InnoLab-tutkimusalustalla ja haluaa tuoda omaa ja muiden tutkimusta esiin kirjoittamalla niistä lyhyitä ja helposti pureskeltavissa olevia tekstejä. Kirjoitusoppeja hän on hankkinut muun muassa digiajan kirjoituskoulu Kiteen asiantuntijabloggaamisen verkkokurssilta.
コメント